Do it for the gap between your thighs

Heei kaikki ihanat pikkuset ja anteeksi ku en oo kirjottanut ikuisuuksiin tänne! :( Kuukaudessa on tapahtunu paaljon kaikkea. Ajatukset on välillä muuttunut vähän terveemmiksi syömisten suhteen, masennus on välillä ollut enemmän pinnassa ja välillä taas vähemmän. Kaikennäköstä tullu eteen, luottamus kadonnut, kavereita tullu ja menny, kävin laivalla ja auto-onnettomuudessakin olin, ei onneks käyny oikein mitään. Olin kaverin kyydissä, se menetti auton hallinnan ja auto lensi katolleen ojaan. Kaikki selvis hengissä ja uskomattoman vähällä. Oli kuulemma ihme että ylipäätään kukaan meistä selvis hengissä, saati sit ilman vammoja. Tuli ihan kauhee olo ku näki miten huolestunut äiti oli, se ajattelee sitä vieläkin välillä vaikka siitä on jo kohta kolme viikkoo. En halua aiheuttaa sille enää ikinä sellasta oloo tekemällä itelleni jotain. Musta vaan tuntuu että isää ei kiinnosta ollenkaan. Se ei oo sanonut asiasta mitään, ihan ku se ei välittäis vittuakaan. Feels so good. Eikä se tajua että kun me tapellaan, sen sanat sattuu enemmän ku teot. Mulla alkaa rippileiri torstaina, ja mua ahdistaa mennä tälläisenä pallona sinne. Ja siellä ne ruokailut.... Ja entä jos saan siellä ahdistuskohtauksen? Tai alan yhtäkkiä vaan itkeen? Onneks mulla on siel mun ihanana kaveri tukena ♥ Sille pystyn kertoon kaiken koska se tietää mun anailusta ja masennuksesta, se on ite samas tilantees. Ahdistaa tietää että oon konfirmaatiossa iso pallo ja kaikki muistaa mut leiriltä vaan nimellä "se valtava outo sotanorsu". Awesome.